|
|
ZIZ-Pyörä on tasaisesti rullaava viisikulmio, joka pyörii yhtä tasaisesti kuin 3 - 5 kertaa suurempi pyörä. |
|
|
|
ZIZ-Technology on kehittänyt viisikulmaisen pyöräratkaisun, joka kulkee yhtä tasaisesti kuin huomattavasti suuremmalla säteellä varustettu pyörä.
Tasainen kulku edellyttää, että pyörän akselin ja maanpinnan välisen etäisyyden tulee pysyä vakiona. Vaatimuksena siten on pystysuorassa ja pyörimisliikkeessä olevan viisikulmion hallinta ja eteenpäin vievän voiman siirtäminen viisikulmiolle. ZIZ-Technology'n perussovelluksena on keinotekoisesti muuttaa pyörän sädettä käyttämällä ympyrän kaaren osia, jotka ovat esim. 80-senttisestä pyörästä ja sijoittamalla ne pyöränä toimivan viisikulmion sivuiksi. Viisikulmion läpimitta on esim. 35 cm. Monikulmion kulmien aiheuttamat poikkeamat pyöreästä muodosta korjataan viisikulmion keskiöön sijoitetulla vastakkaisella ajokehällä. Rakenteeseen kuuluu laakeroitu vääntötappi, joka muuttaa paikkaa pitkässä lovessa.
Koska viisikulmion liike on pyörimisen lisäksi pystysuoraa, ovat toisen puolikierroksen vaiheet peilikuvia ensimmäisestä puolikierroksesta. Epäkeskoisuus on siten koko ajan vaihtuvaa pitkän loven määrittämissä rajoissa. Pyörän polkeminen on tasaista, koska pyörän akselin väli vääntöpisteeseen on aina sama. ZIZ-teknologialla varustettu 35-senttinen pyörä kulkee yhtä tasaisesti kuin 80-senttinen pyörä. |
ZIZ-teknologiaa käyttävän pyörän rakenteeseen ja polkupyörän ZIZ-keskiön innovaatioihin on haettu patentteja.
TUOTANTO ZIZ-teknologiassa pyritään yksinkertaisiin, kestäviin ja tuotannollisesti edullisiin ratkaisuihin. Materiaaleina käytetään vakiokomponentteja, kun se on mahdollista. Esim. ZIZ-pyörän tuotekustannuksissa päästään selvään kilpailuetuun nykyisiin ratkaisuihin verrattuna. ZIZ-Technology ei tarjoa tuotemuotoilua, vaan suosittaa korkeatasoisten muotoilijoiden käyttämistä. LOGISTIIKKA ZIZ-tuotteiden kehittämisessä huomiota kiinnitetään kompaktisuuteen. Tuotepakkaukset pyritään minimoimaan ja tuote suunnittelemaan siten, että se kulkee loppukäyttäjälle saakka avaamattomana. LISENSSIT Karelian Agency OÜ markkinoi maailmanlaajuisesti tuote-, valmistus- ja markkinointilisenssejä ZIZ-teknologiaa käyttäviin tuotteisiin. YHTEYS Lisätietoa ZIZ-teknologiasta ja lisensseistä, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä: Karelian Agency OÜ |
ZIZ-pyörä voidaan rakentaa pikalukituksella kiinnitettävistä osista, jolloin tuotepakkaus on pieni ja loppukäyttäjä pystyy muutamalla yksinkertaisella liikkeellä laittamaan pyörän käyttökuntoon.
ZIZ-KESKIÖ
ZIZ-teknologian mukaisessa pyörässä vapaanapa, jarrut ja vaihteet on sijoitettu pyörän keskiöön poljinakselille. Tavanomaisen ketjun sijasta käytetään koteloitua hammashihnaa. Menetelmällä saavutetaan lukuisia etuja. MUUT ZIZ-TUOTTEET ZIZ-innovaatio ei rajoitu viisikulmion käyttämisen, vaan kulmien lukumäärä on vapaasti valittavissa aina ympyrään saakka. Yksi ZIZ-sovellus ovat lastenrattaat.
Kun ajopintaa koskettava pyörän pinta-ala kasvaa samassa suhteessa säteen kasvamisen kanssa, ajopinnan kantavuus lisääntyy ja näin ZIZ-teknologiaa voidaan soveltaa myös raskaissa koneissa (esim. traktorit, metsäkoneet, perävaunut). Pyörän rakenteen käyttöidea lähenee telaketjun toimintaa. |
|
|
All rights reserved. Up-dated: 22.10.2008 |
contact[at]karelianagency.com |